Nuorten rippikoulut alkoivat Mustasaaressa viime sunnuntaina. Kirkolla järjestettiin perhejumalanpalvelus, johon kaikki rippikoululaiset vanhempineen oli kutsuttu. Kirkko täyttyi ääriään myöten, istumapaikkojakaan ei riittänyt kaikille. Ihmiset tervehtivät iloisesti toisiaan ja äänen sorina täytti kirkon ennenkuin kirkkoherra ohjeisti, miten toimitaan.
Näin monia tuttuja vanhempia, meitä muitakin, jotka emme oman seurakuntamme tilaisuuksissa niin kovin usein käy. Silti meidän mielestämme rippikoulu ja konfirmaatio ovat tärkeitä yhteiskuntaamme kuuluvia asioita, joista haluamme pitää kiinni.
Kun kuuntelin jumalanpalvelusta ja katselin nuorten iloisia katseita, odottaen tulevaa leiriä Virroilla, en voinut olla muistelematta omaa leiriäni. Nautin täysin siemauksin leiristä, joka muuten kesti kaksi viikkoa. Pelasimme rantalentistä, istuimme nuotiolla, teimme yhdessä asioita ja tietenkin pohdimme sitä, mikä merkitystä uskolla ja uskonnolla on elämässämme. Minulle uskonto on oppia hyvästä elämästä. Toisten huomioimisesta, oikeudenmukaisuudesta ja välittämisestä.
Seurakunnat ovat tietenkin niin erilaisia luterilaisenkin seurakunnan sisällä. Olemme mieheni kanssa vertailleet viime vuosina konfirmaatiosaarnoja, koska monet kummilapsistamme on päässyt ripille. Kuinka erilaisia ne ovatkaan olleet! Toisissa on kehotettu nuoria seuraamaan omaa ajatustaan, toisissa pyydetään muistamaan, että on muitakin kuin "minä, meikä, meitsi ja mä" ja jossakin on saarnattu kadotuksesta.
Oulun seurakunnassa oli aikamoinen murros meneillään silloin kun itse pääsin ripille. Suurta keskustelua aiheutti esimerkiksi se, saako kirkossa soittaa kitaraa. Me rippikoululaiset jaoimme pappejakin leiriin sen mukaan, kuka antaa soittaa ja kuka ei! Se oli meille nuorille tärkeä asia. Olimme iloisia, kun virsikirjauudistuksen myötä monia meille seurakuntanuorille tärkeitä kappaleita tuli mukaan virsikirjaan. Minusta nykypäivänäkin kirkon tulee kuunnella kaikkia erilaisia seurakuntalaisryhmiä. Ja aika hyvin niitä kuunnellaankiin, mutta paljon voisi varmasti tehdä lisää. Tosin se vaatii, että seurakuntalaiset kertoisivat, mitä he toivovat omalta seurakunnaltaan.
Oma rippikouluni opetti paljon. Niitä asioita, joita seurakunta toivoi minun oppivan ja paljon muutakin elämästä. Emme tainneet olla ihan mallileiri käytökseltämme. Rakastin leirinuotioilla laulamista kitaran säestyksellä. Lempilaulujani olivat esimerkiksi Kirkossa, Lapsuuden usko, Iltapimenee (moniäänisesti laulettuna) ja erityisesti Kaksoiselämää.
"...kunpa sinut tuntisin paremmin, silloin ehkä oppisin itsenikin..." luulin koko rippikoulun, että tuo Juicen hittibiisi oli gospel-kappale. Mutta se toimii niinkin ja antaa ajattelemisen aihetta. Ja erityisen hyvin kitaralla.
Kommentit
Lähetä kommentti