Saksankielinen päiväkerho, kielikurssit, vaihto-oppilasvuosi, au-pair, opiskelijavaihto... kaikki kokemukseni ovat opettaneet minulle kansainvälisyyttä, kielitaitoa, suvaitsevaisuutta ja laajempien kokonaisuuksien ymmärtämistä.
Olen laulanut saksaksi, tuntenut itseni idiootiksi, kun ranskankieli takelteli, kompuroinut slangiin englanniksi ja opetellut tyttären kanssa espanjan alkeita.
Tietenkin arvostan Suomea ja suomen kieltä. Äidinkieli on minulle tärkeä monella eri tapaa. Se on kieli, jolla ilmaisen itseäni parhaiten, tunnen sen nyanssit ja poikkeukset. Rakastan murteita, jotka tekevät ulkomaalaiselle suomen kielestä monta kieltä yhtä aikaa.
Vaasan alueella on luonnollista olla kaksikielinen. Periaate on, että aina voi puhua äidinkieltään, vaikka kokouksessa olisikin niin suomen- kuin ruotsinkielisiäkin. Kunnioitus toista ja toisen äidinkieltä kohtaan on aina ollut lähtökohta. Minä kunnioitan toisia ja odotan muiden kunnioittavan minua.
Siksi en ymmärrä, miten paljon pelkoa, vihaa ja kateutta liittyy eri kieliryhmiin. Minusta yhteisten asioiden hoitamisessa tulisi asioiden mennä edellä ja kielen taipua hyvien päätösten mukaisesti. Lapsille tulisi antaa mahdollisuus toimia omalla kielellään, mutta samalla antaa mahdollisuus oppia muita kieliä ja kasvaa nykymaailman monikieliseen ympäristöön. Omasta mielestäni lapsille on tärkeämpää saada lämmin ruoka koulun omasta keittiöstä, jossa keittäjä on taas yksi aikuinen katsomassa perään ja tuomassa turvaa kuin pitää tiukasti kiinni, että koulussa puhutaan vain suomea tai ruotsia.
Opetuksen maailmassa kysytään, tuleeko englannista korkeakouluopetuksen kieli? kansainväliset kaikille avoimet yliopisto-opinnot ovat hyvin usein englanninkielisiä. Ja Suomessakin esimerkiksi Aalto-yliopisto on siirtynyt hyvinkin englanninkieliiin ohjelmiin. Vai pitäisikö myös akateemisen maailman vaalia suomen kieltä ja antaa opetusta suomen kielellä?
Viimeaikaisten kielipoliittisen keskustelujen valossa voin sanoa, että minun Mustasaareni on aidosti vähintään kaksikielinen, jos ei monikielinen.
Olen laulanut saksaksi, tuntenut itseni idiootiksi, kun ranskankieli takelteli, kompuroinut slangiin englanniksi ja opetellut tyttären kanssa espanjan alkeita.
Tietenkin arvostan Suomea ja suomen kieltä. Äidinkieli on minulle tärkeä monella eri tapaa. Se on kieli, jolla ilmaisen itseäni parhaiten, tunnen sen nyanssit ja poikkeukset. Rakastan murteita, jotka tekevät ulkomaalaiselle suomen kielestä monta kieltä yhtä aikaa.
Vaasan alueella on luonnollista olla kaksikielinen. Periaate on, että aina voi puhua äidinkieltään, vaikka kokouksessa olisikin niin suomen- kuin ruotsinkielisiäkin. Kunnioitus toista ja toisen äidinkieltä kohtaan on aina ollut lähtökohta. Minä kunnioitan toisia ja odotan muiden kunnioittavan minua.
Siksi en ymmärrä, miten paljon pelkoa, vihaa ja kateutta liittyy eri kieliryhmiin. Minusta yhteisten asioiden hoitamisessa tulisi asioiden mennä edellä ja kielen taipua hyvien päätösten mukaisesti. Lapsille tulisi antaa mahdollisuus toimia omalla kielellään, mutta samalla antaa mahdollisuus oppia muita kieliä ja kasvaa nykymaailman monikieliseen ympäristöön. Omasta mielestäni lapsille on tärkeämpää saada lämmin ruoka koulun omasta keittiöstä, jossa keittäjä on taas yksi aikuinen katsomassa perään ja tuomassa turvaa kuin pitää tiukasti kiinni, että koulussa puhutaan vain suomea tai ruotsia.
Opetuksen maailmassa kysytään, tuleeko englannista korkeakouluopetuksen kieli? kansainväliset kaikille avoimet yliopisto-opinnot ovat hyvin usein englanninkielisiä. Ja Suomessakin esimerkiksi Aalto-yliopisto on siirtynyt hyvinkin englanninkieliiin ohjelmiin. Vai pitäisikö myös akateemisen maailman vaalia suomen kieltä ja antaa opetusta suomen kielellä?
Viimeaikaisten kielipoliittisen keskustelujen valossa voin sanoa, että minun Mustasaareni on aidosti vähintään kaksikielinen, jos ei monikielinen.
Kommentit
Lähetä kommentti